Virnex Group logo

Vastuullisuus vaatii tekijöitä

vastuullisuus

Ukrainan sota, pandemia ja energiakriisi ovat lisänneet sitoutumista vastuullisuustavoitteisiin. Vaikka vastuullisuus näkyy johdon agendalla, se ei kuitenkaan aina yllä käytäntöihin asti. Yksi syy on osaamisen ja resurssien puute. Vastuullisuuden tärkein askel onkin kysymys siitä, kenen kanssa se otetaan. 

Fibs (Finnish Business & Society, joka on Pohjoismaiden suurin yritysvastuuverkosto) julkaisi Yritysvastuu 2023 -tutkimuksensa. Tutkimukseen vastasi 184 toimitusjohtajaa, yritysvastuusta vastaavaa johtajaa tai päällikköä liikevaihdoltaan Suomen tuhannesta suurimmasta yrityksestä. Kyselyssä selvisi, että vaikeat ajat – Ukrainan sota ja pandemia – ovat 72%:lla jopa lisänneet sitoutumista vastuullisuustavoitteisiin. Se on hyvä uutinen ja suunta, jota ei kannata kadottaa nytkään, kun kyselyn tekohetkellä vielä eri lukemissa ollut inflaatio ja talouden epävarmuus ovat vain kiristäneet vaikeuskerrointa.   

Kehitystä kuitenkin hidastaa osaajapula. Se nousee esiin keskeisimpänä pullonkaulana matkalla kestävämpään toimintaan: Vain 6% arvioi osaamisen olevan riittävää suhteessa yrityksen vastuullisuustavoitteisiin. Samalla vain 10 % pitää muutokseen käytössä olevia resursseja riittävinä suhteessa vastuullisuustavoitteisiin.  

Lukemat tuskin ovat poikkeuksellisia mikään suuren murroksen alkutaipaleella: Tietoa, halua ja tavoitteita on, mutta osaajia, tekijöitä ja tekoja puuttuu. Usein saattaa puuttua myös riittävän konkreettinen suunnitelma: Jos jaloja vastuullisuustavoitteita ei ole suunniteltu liiketoimintalähtöisesti eli niin, että ne oikeasti sekä palvelevat liiketoimintaa että ovat mahdollisia toteuttaa ja innostavia sitoutua, ne jäävät kauniiksi aikomuksiksi strategiapöydän pullanmurujen sekaan. Se ei ole kovin kestävä lähestymistapa liiketoiminnan kestävyyden kehittämiseen. 

Vain 6% arvioi osaamisen olevan riittävää suhteessa yrityksen vastuullisuustavoitteisiin. Se ei ole kovin kestävä lähestymistapa liiketoiminnan kestävyyden kehittämiseen.  

Yksi konkreettinen esimerkki tästä on taulukko, jonka ylemmässä sarakkeessa on tavoite ja alemmasta lukema siitä, kuinka moni on tehnyt joitain toimenpiteitä tavoitteen saavuttamiseksi. Esimerkiksi biodiversiteetin palautumista edistäviä tavoitteita on asettanut 42 % vastaajista, mutta vain 16 % on laatinut tieteeseen perustuvan suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Samoin tutkimus paljastaa, että yritykset pitävät edelleen kiinni kestämättömästä liiketoiminnastaan. Vain 16 % on luopunut kestämättömästä liiketoiminnasta ja vain 13 % on poistanut tuote- tai palveluvalikoimastaan vaihtoehdot, jotka eivät tue kestävää kehitystä. 

Vastuullisuus on verbi – konkreettisia tekoja. Teot vaativat myös resursseja ja osaajia.

Vastuullisuus on verbi – konkreettisia tekoja, kuten olemme tässä artikkelissa todenneet. Teot vaativat myös resursseja ja osaajia. Vastuullisuuden tärkein askel onkin kysymys siitä, kenen kanssa me sen otamme, sillä yksin jää varmasti puolitiehen. Me Virnexillä autamme hyvin monenlaisia yrityksiä kehittämään liiketoimintansa kestävyyttä, hyvin monenlaisista lähtökohdista ja hyvin monenlaisilla tavoilla. Yhteistä kaikelle tekemisellemme kuitenkin on, että lähestymme kestävyyden kehittämistä aina liiketoimintalähtöisesti ja käytännöllisesti.

Autamme muotoilemaan strategisista tavoitteista aidosti mahdollisia, toteutettavia, konkreettisia ja mitattavia. Haastattelemme sidosryhmiä ja analysoimme kriittisesti olennaisuutta. Autamme miettimään kumppaneita, joiden kanssa teoista tulee vaikuttavampia. Vastuullisuusohjelman tärkeimmälle sivulle teemme taulukon, jossa valittujen tavoitteiden viereen kirjataan teot, mittarit, aikataulu ja vastuuhenkilöt. Siten vastuullisista tavoitteista ja lupauksistakin tulee aidosti kestäviä.  

Lähestymme kestävyyden kehittämistä aina liiketoimintalähtöisesti ja käytännöllisesti. Siten vastuullisista tavoitteista ja lupauksistakin tulee aidosti kestäviä.  

Kaikkea tekemistä ja osaamista ei siis todellakaan tarvitse löytyä talon sisältä. On myös paljon vaikuttavampaa, kun kestävämpiä valintoja tekee yhden sijaan kokonainen verkosto kilpailijoista ja saman alueen muista toimijoista aina alihankintaketjuihin ja asiakkaisiin saakka.

Yhteistyökumppaneiden vastuullisuus alkaa olla myös vaatimus: Tutkimuksen vastanneista yrityksistä 74 % tekee vastuullisuusraportointia. Se tarkoittaa, että he raportoivat myös alihankkijoidensa tavoista tehdä asioita. Siksi kestävyysvaatimukset koskevat yhä pienempiä yrityksiä. Vaatimuksen ovat kuitenkin mahdollisuuksia pienille ja ketterille, jotka voivat löytää liiketoimintaansa uutta potkua helpottamalla ison toimijan kestävää toimintaa käytännössä esimerkiksi tarjoamalla valmiita lukuja kestävyysraporttiin tai parempaa suunnittelua valmistettaviin tuotteisiin.  

Kestävyyden kehittämiseen kannattaakin suhtautua ennen kaikkea mahdollisuutena. Muutoksen tarve ja potentiaali on niin valtava, että siitä riittää varmasti osansa jokaiselle toimijalle ja pienimmällekin yksityiskohdalle.  

Tartutaan tähän mahdollisuuteen yhdessä.  

Lue lisää palveluistamme: Vastuullisesta strategiasta, vastuullisuusohjelmista  ja vastuullisuustiimistä palveluna.

Tutkimuksen yhteenvetoon pääset tästä.