Virnex logo

Virnex Group ja Lahti Basketball Juniorit jatkavat yhteistyötä lasten ja nuorten liikuttamiseksi 

Lahti Basketball Juniorit ry ja Virnex Group Oy ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen yhteistyölle. Yhteistyöllä pyritään liikuttamaan yhä useampaa lasta ja nuorta sekä kannustetaan lahjakkaita pelaajia tukemalla pelaajien maajoukkuetoimintaa. Sopimuksen myötä Virnex on jatkossakin yksi seuran suurimmista tukijoista.

Virnex Group on suomalaisomisteinen ohjelmistotalo, joka on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Yrityksen yksi keskeisiä arvoja on panostaa tulevaan sukupolveen, joten lasten ja nuorten liikkumisen ja harrastamisen tukeminen nähtiin luonnollisena. 

Lapsissa ja nuorissa on myös meidän tulevaisuutemme ja panostamalla heidän liikkumiseensa ja mahdollisuuksiinsa harrastaa ja kokea onnistumisen tunteita nyt varmistamme, että meillä on jatkossa myös hyvinvoivia tulevaisuuden tekijöitä työmarkkinoilla. Kestävän tulevaisuuden rakentaminen alkaa nuorista.

Jarkko Multanen, Virnex Groupin toimitusjohtaja 

Tuella vaikutettu lähes 150 lapsen harrastamiseen 

Yhteistyö käynnistettiin kaudelle 2022-23, ja ensimmäisen vuoden tulokset olivat merkittäviä. Osa tuesta ohjattiin kesän katukoristoimintaan, jonka tarkoitus on matalan kynnyksen harrastustoimintana innostaa lapsia ja nuoria liikunnan pariin. Tuen myötä osallistumismaksua ei tarvinnut korottaa, ja Virnex 3X3 -katukoris keräsikin ennätysmäärän osallistujia, kun 11 ryhmässä liikkui yhteensä 118 pelaajaa Lahdessa ja Hollolassa.  

Yhteistyön toinen osa-alue oli tukea sekä vähävaraisten perheiden lasten harrastamista että lahjakkaimpien pelaajien maajoukkueleireistä aiheutuvia kustannuksia. Tätä tukea annettiin kauden aikana 13 vähävaraiselle sekä 11 maajoukkuepelaajalle. 

Tom Gustafsson, Virnex Groupin CTO ja liiketoimintajohtaja, ex-koripalloilija 

”Lahti Basketball Junioreiden seura- ja valmennustyö on erittäin laadukasta ja sen tuloksena yhä useampi lahjakas nuori pääsee tavoittelemaan omia unelmiaan. Tosiasia on, että laji kuin laji, mitä pidemmälle lahjat kantavat, sitä kalliimmaksi harrastaminen tulee. Meille Virnexinä onkin tärkeää, että voimme mahdollistaa lahjakkaiden pelaajien osallistumisen esimerkiksi maajoukkueleireille.”  

Tavoitteet entistä korkeammalle 

Uuden sopimuskauden myötä Virnex 3X3 -katukoris saa jatkoa myös tulevana kesänä. Ryhmiä on 6-vuotiaista aikuisiin. Tavoitteena on innostaa mukaan 150-200 osallistujaa ja näin liikuttaa yhä useampaa Lahden ja lähialueiden lasta, nuorta ja aikuista. Osa tuesta kohdennetaan jatkossakin vähävaraisten perheiden lasten kausimaksuihin sekä maajoukkuepelaajien leirimaksuihin.  

On todella hienoa päästä jatkamaan yhteistyötä Virnexin kanssa. Seurallemme tämä on merkittävä tuki, ja Virnex on jatkossakin seuran suurimpia tukijoita. Lapset ja nuoret liikkuvat aivan liian vähän, eikä mikään korvaa lapsuusajan menetettyä liikunnallista aktiivisuutta. Käsissämme on yhteiskuntana liikkumattomuuspommi, jota pitää kaikin keinoin pyrkiä purkamaan. Virnex 3X3 -katukoris osoitti jo viime kesänä potentiaalinsa paikallisten lasten ja nuorten liikuttamisessa, ja on upeaa päästä jatkamaan ja kehittämään toimintaa, kommentoi Lahti Basketball Junioreiden toiminnanjohtaja Jimi Koskinen yhteistyön jatkoa 

Taloudellinen tilanne on lapsiperheille haastava nyt ja lähitulevaisuudessa. Olemme todella kiitollisia Virnexin halusta tukea sekä vähävaraisten liikkumista että lahjakkaimpien pelaajien mahdollisuutta tavoitella unelmiaan. Valitettavasti uskon, että tuen tarve vain kasvaa tulevaisuudessa, Koskinen sanoo. 

 Yhteistyösopimuksen kolme kärkeä vuodelle 2024: 

  • Lahjakkaiden maajoukkuepelaajien leirimaksujen tukeminen 
  • Vähävaraisten pelaajien kausimaksujen tukeminen 
  • Vähän liikkuvien ja liikkumattomien lasten ja nuorten aktivointi liikunnan ja urheilun pariin Virnex 3X3 -katukoriksen avulla